KAHVIN JUONTI NOSTAA KOLESTEROLIA

Syylliset vaikuttaisivat olevan muun muassa kahveoli ja kahvin valmistustapa.

Kahveoli on kahvipavuissa esiintyvä yhdiste. Sellaisen kahvin juonti, jossa kahveoli päätyy kuppiin, on todettu johtavan LDL-kolesteroliarvojen nousuun. Kohollaan oleva LDL-kolesteroli on sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.

Lisätietoja alla olevalta videolta.

THE TROMSO STUDY

Norjalaistutkimuksessase (The Tromso Study) saatiin vahvistusta sille, että kahvi todellakin nostaa kolesteroliarvoja. Kahvin valmistustavalla näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan vaikutusta siihen, kuinka paljon kolesteroliarvot nousevat kahvin juonnin seurauksena. Espressot nostavat kolesterolia eniten, suodatetut kahvit vähiten. Lisätietoja:

The Tromso Study

Espresso nostaa voimakkaasti kolesterolia.

Vaikutusmekanismi ei ole täysin selvillä

Tutkijat ovat jossain määrin erimielisiä siitä, kuinka kahveoli ja kafestoli (toinen kolesterolia nostava yhdiste kahvissa) saavat aikaiseksi kolesteroliarvojen kohoamisen. Tunnettu faktahan on, että kahvi ei sisällä kolesterolia. Yksi asia on kuitenkin tutkimustulosten myötä varmaa: varsinkin espressokahvit nostavat kolesterolia. Lisätietoja:

Sydänliiton faktasivut

Kolesteroliaineenvaihdunta

Kolesterolia on elimistössämme luonnostaan, sillä ilman kolesterolia ei olisi terveyttä. Saamme kolesterolia mm. ruoasta ja myös maksamme tuottaa sitä jokaikinen päivä. Maksasta kolesteroli siirtyy verenkiertoon ja soluihimme. Aikanaan kolesteroli poistuu elimistöstämme suoliston kautta. Tätä kutsutaan kolesteroliaineenvaihdunnaksi.

Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että kahveoli estää kehomme kolesteroliaineenvaihduntaa toimimasta normaalisti, estää kolesterolia poistumasta elimistöstä, joka lopulta johtaa kolesteroliarvojen nousuun.

Espresso-kahvin nauttimisella oli tutkimuksessamme tilastollisesti merkitsevä yhteys kokonaiskolesterolin nousuun. Ero oli suurempi miesten kuin naisten kohdalla.

– Tutkimusjohtaja Åsne Lirhus Svatun –

Kahveoli jää paperisuodattimeen

Kahveoli on siinä määrin suurikokoinen yhdiste, että se jää paperiseen suodattimeen lähes kokonaisuudessaan. Näin ollen suodatinkahvi ei nosta kolesterolia tai jos nostaa, vaikutus on erittäin vähäinen.

Espresso-kahvit valmistetaan niin, että diterpeenit (kahveoli ja kafestoli) pääsevät kuppiin. Sama pätee perinteiseen pannukahviin.

Kohtuus tuskin on haitallista

Norjalaistutkimuksessa kolesteroliarvot kohosivat merkittävästi niillä tutkimukseen osallistuneilla henkilöillä, ketkä nauttivat 3-5 kupillista päivässä. Kun kahvia nautittiin kuusi kupillista, tai jopa enemmän, nousivat kolesteroliarvot entisestään.

Onkin perusteltua väittää, että 1-3 päivittäisen kahvikupillisen nauttiminen ei ole haitallista. Todennäköisesti juuri päinvastoin, sillä kohtuudella nautittuna kahvilla on todettu olevan runsaasti terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Jos kahveolin päätyminen kuppiisi huolettaa, voit laskea espressokahvisi paperisen suodattimen läpi. Kahveoli (ja kafestoli) jäävät suodattimeen.

Kafestoli
Pressopannulla valmistettua kahvia.

KUINKA PALJON SINÄ NAUTIT KAHVIA PÄIVITTÄIN? MITEN KAHVISI VALMISTAT? MILLAISET OVAT SINUN KAHVINJUONTIIN LIITTYVÄT TAPASI?

KOLESTEROLI -VERKKOVALMENNUKSESSA PALJASTAMME KAIKEN OLENNAISEN SIITÄ, KUINKA HALLITA OMIA KOLESTEROLIARVOJA SEKÄ SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN RISKIÄ RUOKAVALION AVULLA.

Seuraava FITMILL verkkovalmennus:

KOLESTEROLIKOULU

Aloitus: 3.4.2023

KYSY LISÄTIETOJA!