Viimeaikoina uutiset Brasiliasta ovat olleet enimmäkseen surullisia, jopa sydäntäsärkeviä. Sademetsää kaadetaan ja avohakkuualueita kulotetaan.
Pientä ihmistä mietityttää, miten voisi vaikuttaa kehityksen kulkuun, edesauttaa sademetsien suojelua.
Kukin meistä voi tehdä merkityksellisiä, tiedostavia kulutusvalintoja omassa arjessaan, sillä jokaisen kaadetun sademetsän perimmäisenä syynä on meidän, sinun ja minun, päivittäiset valinnat.
Nyt kerron yhdestä, pienestä arkisesta valinnasta, jonka sinäkin voit tehdä. Valintasi ansiosta luonto kiittää ja terveytesi kohenee.
MIKSI SADEMETSIÄ KAADETAAN?
Sademetsät saavat väistyä kulutusvalintojemme johdosta.
Metsää kaadetaan muun muassa karjankasvatusta varten. Vuoden 2016 tullitilastojen mukaan Brasiliasta tuotiin Suomeen naudanlihaa 2538 tonnia, siis kaksi ja puoli miljoonaa kiloa. Määrä vastaa noin puolta kiloa jokaista suomalaista kohden. Enimmäkseen Brasilialainen naudanliha myydään Suomessa ravintoloiden ja ammattikeittiöiden kautta, mutta myös päivittäistavarakaupoista.
Pelloilla, jotka on raivattu sademetsien tilalle, kasvatetaan muun muassa soijaa. Brasilialaista soijaa tuodaan luonnollisesti myös Suomeen mm. karjan rehuksi.
Sähköautojen akut sisältävät paljon, paljon litiumia. Brasilia on lisännyt litiumin tuotantoa jopa kymmenkertaiseksi lyhyen ajan sisällä. Usean Suomessa myydyn sähköauton akku on valmistettu brasialaista litiumia hyödyntäen. Litiumia, joka on kaivettu sademetsän paikalle tehdystä kaivoksesta.
PÄHKINÄ PURTAVAKSI?

Parapähkinät kasvavat Etelä-Amerikassa, varsinkin Amazonin sademetsissä.
Suurikokoiset parapähkinäpuut saattavat kasvaa 50 metrin korkeuteen ja saavuttaa yli 400 vuoden iän. Ne sitovat merkittäviä määriä hiilidioksidia maaperään.
Parapähkinät muodostavan tärkeän toimeentulon paikallisille pientilallisille.
Parapähkinöitä kerätään eettisesti kestävällä tavalla ja luontoarvoja kunnioittaen.
ENSILUOKKAINEN TERVEYSPOMMI …
Parapähkinät ovat ravintotiheitä sekä edistävät terveyttä usealla tavalla.
Ne ovat loistava hyvien rasvojen, proteiinien ja kuitujen lähde, sisältävät seleeniä (antioksidantti) ja mm. E-vitamiinia.
Elintarvikkeet, jotka sisältävät runsaasti sekä kuitua että proteiinia, antavat hyvän kylläisyyden. Niinpä välipalana nautitut parapähkinät soveltuvat loistavasti osaksi tasapainoista ruokavaliota.
Elimistömme tarvitsevat hyviä rasvoja. Ei ole parempaa vaihtoehtoa, kuin nauttia niitä käsittelemättöminä, luonnollisessa muodossaan, vaikkapa pähkinöistä.
Seleeni on ihmiselle välttämätön hivenaine. Suomessa on jo vuosikymmenien ajan kiinnitetty huomiota siihen, että maaperämme sitoo tehokkaasti seleeniä, joten seleeniä ei enää riitä kasveille. Niinpä meillä lisätään seleeniä lannoitteisiin.
… JOKA SÄÄSTÄÄ SYDÄNSÄRYILTÄ
Parapähkinöiden on useissa tutkimuksissa todettu parantavan kolesteroliarvoja.
Eräässä tutkimuksessa vapaaehtoisille annettiin 0, 5, 20 tai 50 g parapähkinöitä. Vain yhdeksän tuntia siitä, kun suuremman (20 g tai 50 g) annoksen nauttineilta otettiin verikoe, niin LDL-kolesteroli (huono) oli laskenut ja HDL-kolesteroli (hyvä) oli noussut. Lähde:
Jo yksi annos parapähkinöitä parantaa rasvaprofiilia
Toisessa tutkimuksessa ylipainoiset osallistujat söivät parapähkinöitä määrän, josta saivat 290 mikrogrammaa seleeniä päivittäin (3 kpl pähkinöitä). Tutkimus kesti kahdeksan viikkoa. Tulos: hyvän HDL-kolesterolin arvot kohenivat merkittävästi. Lähde:
Parapähkinöiden nauttiminen parantaa hyvän HDL-kolesterolin lukemia
Tulokset viittaavat siihen, että parapähkinät parantavat sydänterveyttä. Jo hyvin vaatimaton annos riittää.
“Seerumin LDL-kolesterolitasot olivat merkittävästi alhaisemmat jo 9 tunnin kuluttua parapähkinöiden nauttimisesta niissä ryhmissä, jotka saivat 20 g tai 50 g annoksen.”
– Tohtori Elisangela Colpo –
AINEENVAIHDUNTA KIITTÄÄ
Kilpirauhanen on pieni, perhosen muotoinen rauhanen joka sijaitsee kurkussasi. Se erittää hormoneja, jotka ovat välttämättömiä aineenvaihdunnan moitteettomalle toiminnalle. Kilpirauhaskudoksessa on korkea seleenipitoisuus, koska seleeniä tarvitaan T3-kilpirauhashormonin tuotantoon.
Alhainen seleenin saanti voi johtaa kilpirauhasen toiminnan heikkenemiseen, aineenvaihdunnan hidastumiseen ja jopa painon nousuun.
Jokainen parapähkinäostos auttaa säilyttämään sademetsää. Kaupanpäällisenä saat lisää terveyttä.
Mikä voisi olla huonoin asia, joka seuraa siitä, että annat parapähkinöille mahdollisuuden? Entä millainen voisi olla sinun kasvutarinasi?
Haluaisitko sinäkin kuulua siihen yhä kasvavaan joukkoon tyytyväisiä ihmisiä, jotka ovat kohentaneet omaa terveyttään onnistuneesti?
Seuraava FITMILL verkkovalmennus:
KOLESTEROLIKOULU
Aloitus: 3.4.2023