LIIKUNTA VAI RUOKAVALIO?

Kumpi on tärkeämpää? Kumpi johtaa todennäköisemmin hoikistumiseen?

Uuden vuoden jälkeen kuntosalit täyttyvät treenaajista ja hiihtoladut suksijoista. Marketit mainostavat mitä moninaisempia jauheita ja patukoita, joiden luvataan avaavan portit hoikkuuden paratiisiin. Netti ja TV pursuavat erilaisia “olet mitä syöt” formaatteja. Kesän jälkeen sama toistuu. Joka vuosi miljoonat suomalaiset laihduttavat (YLE).

Muutoksen tavoittelussa kaksi asiaa ovat ylitse muiden; liikunta ja ruokavalio. Eräät lisäävät liikuntaa, toiset ryhtyvät kohentamaan ruokavaliotaan. Onpa niitäkin, ketkä valitsevat molemmat. Oletko miettinyt, kumpi on tehokkaampaa? Onnistutko saavuttamaan pysyviä tuloksia todennäköisemmin liikunnan vai ruokavalion avulla?

Luettuasi tämän artikkelin tiedät enemmän.

Milloin ylipainosta tuli ongelma?

Aina 1970-luvulle asti ylipaino oli vain harvojen ongelma. Alla oleva kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa.

Kuvassa esitetään lihavuuden yleisyys ikäryhmittäin USA:ssa. Kuten siitä näkyy, 1960-luvulla keskimääräinen paino jopa laski, kunnes noin vuonna 1975 tapahtui merkittävä käänne. Lähde. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Mitä tapahtui 1970-luvulla? Tuliko meistä yht`äkkiä laiskoja? Vähenikö liikunnan harrastaminen?

Tiesitkö, että Suomen ensimmäinen kuntosali perustettiin vasta niinkin myöhään kuin 1960-luvulla? Fitness-buumi alkoi USA:ssa 1970-luvulla ja Suomessa 1980-luvulla. Jo 1990-luvun alussa Suomessa oli 300 kuntosalia. Nyt niitä on jo enemmän kuin tuhat. Vielä 70-luvulla kuntosali oli perin harvojen harrastus. Nykyään harrastajian määrä lähestyy miljoonaa.

Siis: kuntosaleilla liikuntaa harrastavien (ryhmäliikunta ja vastuspainoharjoittelu) määrä lähti nopeaan kasvuun juurikin 1970-luvulla.

Voisiko “villakoiran ydin” olla siinä, että ennen kaikkea ruokailutottumuksemme ovat muuttuneet huonommiksi?

Pelkkä liikunta harvoin riittää

Pelkästään liikuntaa harrastamalla, ilman ruokavaliomuutoksia, on yleensä hankala pudottaa painoa. Tämän ovat todenneet miljoonat liikkujat, ketkä ovat tavoitelleet painonpudotusta liikuntaa lisäämällä. Liikunnan lisääminen ei olekaan johtanut toivottuihin tuloksiin. Kyseessä on asia, joka on kiinnostanut myös tiedeyhteisöä. Asian tiimoilta on tehty lukuisia hyvin toteutettuja tutkimuksia. Kirjallisuus ja tehdyt tutkimukset ovat päätyneet selkeään johtopäätökseen: ruokavalion kohentaminen on tärkeämpää, kuin liikunnan lisääminen.

Liikuntaa lisäämällä laihdutaan usein vain 0-2 kg, ruokavaliomuutoksilla samassa ajassa hoikistutaan jopa 10 kg. Perin usealle ruokavaliomuutokset ovat helpommin toteutettavissa, kuin liikunnan lisääminen.

Seuraava FITMILL verkkovalmennus:

KOLESTEROLIKOULU

Aloitus: 3.4.2023

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
KYSY LISÄTIETOJA!