NÄIN TEET ONNISTUNEEN MUUTOKSEN!
“Oikotie onneen on satu, johon on kiva uskoa”
– Lasse Venho –
TV:ssä alkoi juuri äskettäin Suurin Pudottaja -ohjelma, jossa kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä kilpailee siitä, kuka laihduttaa prosentuaalisesti eniten alkuperäisestä painostaan. Alunperin amerikkalainen reality sarja näytettiin USA:ssa 17 kautta vuosina 2004-2016. Ohjelmassa ylipainoiset henkilöt kisaavat siitä, kuka laihduttaa eniten. Formaatti on erittäin suosittu oletettavasti syystä, että kisaajat saavat nopeita laihdutustuloksia ja sekös suurta yleisöä kiinnostaa. Todennäköisesti usea TV:n sohvan puoleisesta väestä haaveilee samanlaisista tuloksista.
TUTKITTUA TIETOA
Vuonna 2016 National Institute of Health (NIH) eli USA:n kansallinen terveysinstituutti teki tutkimuksen, johon kutsuttiin kaikki kaudella 2009 Suurin Pudottaja -kisaan osallistuneet 16 henkilöä. Heistä 14 lähti mukaan tutkimukseen. Lopputulos:
Ennen ohjelmaa osallistujien keskimääräinen paino oli 148,9 kg
Ohjelman (30 vk) jälkeen keskimääräinen paino oli laskenut 90,6 kg:aan
Toisinsanoen tutkimukseen osallistuneet laihduttivat keskimäärin 58,6 kg
Kuuden vuoden jälkeen tutkittavien paino oli keskimäärin 131,6 kg
Neljän osallistujan paino oli noussut yli alkuperäisen painon
Ainoastaan yhden osallistujan paino pysyi täsmälleen samana, kuin kilpailun päättyessä
Linkki tutkimukseen:(älä klikkaa, jos tutkimusteksti ei kiinnosta)
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27136388
Danny Cahill
Kuukausi ennen ohjelman alkua Danny Cahill, joka oli hyväksytty mukaan kilpailuun, sanoi haastattelussa “tämä paino on varastanut elämäni ja nyt haluan elämäni takaisin”. Tuolla hetkellä Danny painoi 195 kg. Kolmekymmentä viikkoa myöhemmin Danny nojaa eteenpäin, katsoo vaakaa ja nostaa molemmat kätensä ilmaan, jolloin Biggest Loser finaalihuone täyttyy konfettisateeseen. Hän on juuri voittanut Suurin Pudottaja -kisan kaudella 2009. Danny laihdutti noin 108 kg ja voittonsa lisäksi oli koko Suurin Pudottaja -ohjelmasarjan siihenastisen historian eniten laihduttanut henkilö. Tulosten selvittyä Danny sanoi kameroille “Sain elämäni takaisin …. tarkoitan, että minusta tuntuu kuin olisin voittanut miljoonan”. Huolimatta Dannyn kovasta yrittämisestä, kuuden vuoden jälkeen hän oli lihonnut uudelleen 45 kg. Oheisella videolla haastatellaan Danny:ä:
https://www.youtube.com/watch?v=9gPiS2xsF-E
Kun tutkimus ilmestyi, entiset kilpailijat vaativat ohjelman lopettamista. Helmikuun 12. päivä 2017 Bob Harper, ohjelman toinen juontajista sai sydänkohtauksen. Hän selvisi hengissä oltuaan kaksi päivää koomassa. Ohjelman esittäminen USA:ssa lopetettiin.
NOPEAN LAIHDUTUKSEN AIKANA MENETETÄÄN LIHASTA MYÖS
Aina, kun laihdutetaan nopeasti, rasvan lisäksi menetetään lihasta. Kaikki, jotka ovat laihduttaneet nopeasti ja käyneet samaan aikaan kehonkoostumusmittauksissa, tietävät tämän. Rasvan määrä vähenee, mutta niin vähenee lihaksen määräkin.
Entä sitten? Mitä siitä, jos lihasta menetetään?

Tutkimuksen havainto I: osallistujien lepoaineenvaihdunta oli 6 v kuluttua merkittävästi alhaisempi, kuin tutkimuksen alussa.
Osallistujien lepoaineenvaihdunta oli keskimäärin 2 600 kcal/pv ennen kilpailua. Kilpailun jälkeen RMR oli enää keskimäärin 2 000 kcal päivässä. Mikä merkittä-vintä, kuuden vuoden jälkeen RMR oli laskenut tasolle 1900 kcal …. !!!
Toisinsanoen – kilpailijoiden on vähennettävä huomattavasti päivittäistä kalorinsaantia pitääkseen painonsa ennallaan. Asian voi tulkita esim. näin: jos Suurin Pudottaja -kisaan osallistunut henkilö syö päivittäin saman määrän kaloreita kuin ennen kisaa, hän lihoo kymmenessä päivässä yhden kilon (700 kcal/pv x 10 pv = 7 000 kcal eli 1,0 kg rasvaa).
Tai toisin ajateltuna: jos osallistujat haluavat välttää lihomisen, heidän tulee syödä 700 kcal vähemmän päivässä. Perinteisessä tomaatti-kurkku-paprika-salaatinlehti ateriasalaatissa on energiaa noin 15-20 kcal/100 g. Toisinsanoen: välttääkseen lihomisen, tulisi syödä 3,5-4,0 kg vähemmän salaattia päivässä….
Koska kilpailijat menettivät lihasta, laski lepoaineenvaihdunta myös. Mitä vähemmän lihasta, sen pienempi lepoaineenvaihdunta. Juuri tässä piilee nopean laihdutuksen sudenkuoppa. Milloin laihdutat nopeasti, menetät lihasta ja aineenvaihduntasi hidastuu. Jos saat kiloja takaisin, lihasmassasi ei palaudu entiselle tasolle (ilman voimaharjoittelua) ja lopputuloksena on perusaineenvaihdunnan lasku, joka siis tarkoittaa sitä, että lihot helpommin. Mitä useampia dieettejä, sen syvempi sudenkuoppa.
Tutkimuksen havainto II: leptiinin määrä elimistössä oli laskenut.
Leptiini on hormoni, joka mm. säätelee ruokahalua. Kun leptiinin määrä verenkierrossa lisääntyy, ruokahalu vähenee. Ja leptiinin määrän vähetessä syntyy nälän tunne. Suurin Pudottaja -kisaan osallistuneilla todettiin erittäin alhaiset leptiinitasot.
Lähes kuka tahansa laihduttaa kymmenen kiloa 4 vk aikana (Suomen Suurin Pudottaja) tai viisikymmentä kiloa (Biggest Loser USA) koska on televisiossa ja tietää koko kansan katsova. Se “juttu” onkin sitten kilojen pitäminen poissa.

LUOLAMIEHEN GEENIT
Länsimaisten kuluttajien lihominen alkoi 1960-luvun ja 1970-luvun taitteessa. Tuolloin katukuvaan ilmestyivät ensimmäiset hampurilaispaikat, kauppojen hyllyille virvoitusjuomat, makeiset ja ruoantuotanto lisääntyi niin, että ruoasta on nykyään ylitarjontaa. Samaan aikaan fyysisen työn määrä vähentyi ja jokaiseen talouteen ilmestyi henkilöauto tai kaksi sekä TV. Arkisen liikunnan määrä väheni.
Vuosisatojen aikana muokkaantuneet geenimme ovat sopeutuneet elämään, jossa ruokaa on niukalti saatavilla. Suuret nälkävuodet olivat Suomessa vain noin 150 vuotta sitten (1866-1868). Noin 8% väestöstä kuoli nälkään. Nii-in, kuoli nälkään.
Geenimme periytyvät luolamiehiltä. Geenimme määrittelevät mm. sen, miten herkästi reagoimme kylläisyyden tunteeseen. Saatamme tuntea tarvetta syödä, tai ainakin napostella, vaikka nälkä ei olisikaan kova. Geenimme sopeutuvat muuttuvaan elinympäristöön, mutta muutamassa vuosikymmenessä ei kummia tapahdu. Geenimme eivät ole sopeutuneet siihen, että ruokaa on tarjolla aina ja joka paikassa.
LAIHDUTA, PYSY LAIHANA, SÄILYTÄ LIHAKSET!
Miksi on olemassa onnistujia, jotka laihduttavat ja kykenevät pitämään kilot kurissa? Mikä on onnistumisen salaisuus?
Tämäkin tutkimus osoitti sen, mikä jo yleisesti tiedetään. Dieetin aikana saattaa laihtua nopeasti, mutta vain pienen pieni prosentti kykenee pitämään saavutetut kilot poissa. Hyvin usea dieetteihin osallistuneista lihoo yli alkuperäisen painon.
Miten sinä maksimoit mahdollisuutesi laihtua ja pysyä saavutetuissa mitoissa?
Laihduta maltillisesti, unohda epärealistiset tavoitteet
Epärealistiset tavoitteet johtavat todella usein jojoiluun, joka luo pohjan sille, että paino nousee jokaisen dieetin jälkeen vähän korkeammalle kuin ennen dieettiä.
Tiedosta, että tavat ovat tärkeämpiä kuin tavoitteet
Tahdonvoimaan perustuvat dieetit epäonnistuvat lähes aina. Tieteellä on paljon annettavaa niille, jotka haluavat oppia, kuinka pysyvä tapojen muutos toteutetaan.
Muuta ympäristöäsi
Tee ympäristöstäsi pysyvää laihtumista tukeva. Poista tekijät, jotka johtavat paluun takaisin huonoihin tapoihin.
Harjoita liikuntaa, joka ylläpitää lihasmassaa
Vastuspainoharjoittelu (kuntosaliliikunta) on ehdottomasti paras tapa säilyttää lihasta. Kun treenin lopussa, kuntosaliharjoittelun lopuksi, nostat sykkeen HIIT:llä, olet tehnyt päivän hyvän työn!
FITTASTIC PIENRYHMÄ PERSONAL TRAINING
FITtastic pienryhmä personal training tarkoittaa liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisten tuotteistama valmennus, jossa:
Osallistujat harjoittelevat pienryhmässä
Parhaimmillaan pienryhmään muodostuu kannustava & motivoiva ilmapiiri ja ympäristö, jossa yhden onnistuminen lisää halua saavuttaa omat tavoitteet
Valmennuksessa opetetaan pysyvän muutoksen tekemistä
Näin teet onnistuneen muutoksen!
Ruokavalio laitetaan kuntoon
Valmennuksessa opetetaan, kuinka ruokavalio laitetaan kuntoon. Pysyvästi.
Treenien tavoitteena on säilyttää lihasta
Kun säilytät lihakset, varmistat aineenvaihdunnan pysymisen korkealla
FITtastic valmennuksiin voit osallistua mm. Kuntokeskus Power Center:llä (Kerava). Lisätietoja klikkaamalla alla olevaa linkkiä:
