KIRJOITTAJASTA

Olen työskennellyt mm. kuntokeskusyrittäjänä, ohjannut lukemattomia pienryhmiä sekä auttanut ihmisiä saavuttamaan parhaan  version itsestään.

Been there, done that!

Nuorempana harrastin jossain määrin aktiivisesti liikuntaa. Perheen perustaminen, työ ja elämän kiirevuodet vähensivät liikunnan määrää merkittävästi.

Noin 30-vuotiaani akillesjänteeni katkesi tennistä pelatessa. Ensin kipsi, sitten kainalosauvat ja vasta päivälleen 1 v. leikkauksen jälkeen juoksulenkille. Jaksoin juosta kilometrin, olin totaalisen uuvuksissa ja kävelin kotiin. Olin yht`äkkiä lihonnut 15 kg ….

Ruokavalion kohentaminen ja liikunnan uudelleen aloitus saivat painon pikku hiljaa laskuun. Heti aloittaessa päätin ”rakastan hyvää ruokaa ja kylläisyyttä siinä määrin, että millekään nälkäkuurille en ryhdy”. Enkä ole ryhtynyt!

Vuonna 2016 olin ollut toistamiseen yrittäjänä kolme stressaavaa vuotta. Liikuin kyllä kohtuullisen paljon, mutta huomasin ”hoitavani” stressiä syömällä. Olin jossain määrin uupunut päivisin ja varsinkin työviikon päätteeksi. Kävin ottamassa kaikki mahdolliset verikokeet. Ne olivatkin sitten isku vasten kasvoja.

Isäni on piikittänyt insuliinia jo vuosikausia, joten minulla on geneettisesti kasvanut riski sairastua diabetekseen. Ja niinhän verikokeet osoittivat, että veren sokeriarvot olivat korkealla. Minulle määrättiin diabeteslääkitys (Metformin). Myös kolesteroliarvoni olivat korkealla.

Vasta tuo hetki havahdutti siihen, että mikään määrä treeniä ei korvaa huonoa ravitsemusta. Söin perusterveellisesti, mitä se sitten tarkoittaakaan, mutta kulutukseen nähden liikaa. Aloitin ravintovalmentajan opinnot ja ryhdyin askel askeleelta korjaamaan sekä syödyn ruoan määrää että laatua.

Äskettäin sairaanhoitaja suositteli diabeteslääkityksen lopettamista, jotta verensokeri ei laske liian alas!

Lasse Venho

Mikään määrä liikuntaa ei korvaa huonoa ruokavaliota.

Liikunta on tärkeä terveyden edistämiseksi, mutta käytämme siihen noin 5 h/vk, jos sitäkään. Sillä, mitä teemme viikkoon jäljelle jäävien 163 h aikana, voimme pilata liikunnalla saavutetut hyödyt.

Rakastan yli kaiken kunnon pihviäl Siitä nautinnosta en ole luopunut enkä ole aikeissa luopua, mutta:

  • Olen lisännyt merkittävästi kasvisten syöntiä.
  • Kasaan päivittäin lautaselleni juureksia.
  • Syön joka viikko vähintään yhden kerran rasvaista kalaa.
  • Huolehdin välttämättömien rasvahappojen saannista.
  • Ruokakaapissani on kuutta tai seitsemää erilaista pähkinää ja siementä. Nautin kourallisen päivittäin esim.salaattien seassa tai napostellen.
  • Valmistan lähes kaiken ruoan itse.
  • jne.

Kulinaristina en ole tinkinyt ruoan mausta. Jääkaapistani ei koskaan puutu voita ja kermaa käytän säännöllisesti. Tänä syksynä oli loistava sienivuosi, joten pakastimeen kertyi runsas 20 litraa sieniä. Sienikastikkeissa, -keitoissa ja -risotoissa käytän kermaa, kuten monessa muussa ruoassa. Lihan määrä ruokavaliossani on vähentynyt ruokavalioremontin myötä, mutta sen suuremman nautinnon saan joka kerta kermaisen pippuripihvin syödessäni. 

Ruokaremonttini on kestänyt vuosien ajan. Käyn verikokeessa säännöllisin väliajoin ja vuosi vuodelta niin triglyseridi-, kolesteroli- kuin verensokeriarvot ovat parantuneet. Luotan siihen, että kolesteroliarvot saa kohdalleen ilman, että kieltäytyy kaikista ruokanautinnoista. Kunhan 80 % kokonaisuudesta on kunnossa, 20 % syödystä ruoasta voi käyttää hedonistisiin nautintoihin ja silti saavuttaa terveydelliset tavoitteet, siinä oma filosofiani.

KYSY LISÄTIETOJA!